Laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista (300/2015) tuli voimaan keväällä 2015. Lain taustalla on viime vuosina tapahtuneet lukuisat onnettomuudet.
Rakennusten omistajien tulee tarkastuttaa rakenteet neljän vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Jos rakennus on toteutettu siten, että rakennesuunnittelu sekä rungon valmistaminen on tehty samassa yrityksessä, aikaa on vain 2 vuotta – huhtikuuhun 2017! Mikäli suunnittelu on tehty erillisenä toimeksiantona, aikaa tarkastuksen on huhtikuuhun 2019.
Tarkastus on kertaluonteinen ja koskee seuraavia rakennuksia runkomateriaalista riippumatta:
- jänneväli yli 18 metriä* ja pinta-ala on yli 1000 m²
- maneeseja pinta-alasääntö ei koske, vaan kaikki yli 15/18 m jännevälin maneesit tulee tarkastaa
*Mikäli kattokannattajat ovat tehdasvalmisteiset, muussa tapauksessa jänneväliraja on 15 metriä.
Tarjoamme erilaisten urheilu-, varasto- ja teollisuushallien sekä maneesien kuntotarkastuksia RIL:n ohjeiden mukaan (Suomen Rakennusinsinöörien Liitto). Tarvittaessa voimme suorittaa myös kattavamman tai suppeamman tarkastuksen, turvallisuudesta kuitenkaan tinkimättä. Lain 300/2015 mukaisesta tarkastuksesta annetaan arviointitodistus.
Teräs-, puu, – ja betonirakenteiset rakennukset:
Ari Lausmaa, p. 040 776 2269
Olemme tarkastaneet kymmeniä laajarunkoisia rakennuksia vuodesta 2010 alkaen. Alla olevien kohteiden lisäsi olemme tarkastaneet lukuisia ratsastusmaneeseja vuosina 2015-2020.
Käyttötarkoitus | pinta-ala | jänneväli | sijainti | runkorakenne |
varasto | 4400 m² | 38 m | Kymenlaakso | teräs |
urheiluhalli | 3500 m² | 28 m | Pirkanmaa | teräs/betoni |
urheiluhalli | 5000 m² | 24 m | Pirkanmaa | teräs |
maneesi | 2300 m² | 28 m | Uusimaa | teräs |
maneesi | 1200 m² | 28 m | Etelä-Savo | puu |
maneesi | 1200 m² | 28 m | Uusimaa | puu |
urheiluhalli | 2400 m² | 36 m | Pirkanmaa | teräs |
maneesi | 1050 m² | 28 m | Häme | teräs |
urheiluhalli | 2400 m² | 33 m | Häme | teräs |
urheiluhalli | 2100 m² | 32 m | Häme | teräs |
maneesi | 1200 m² | 26 m | Etelä-Savo | teräs |
maneesi | 1200 m² | 26 m | Pohjois-Pohjanmaa | teräs |
varasto | 1600 m² | 28 m | Eesti | teräs |
varasto | 1600 m² | 28 m | Varsinais-Suomi | teräs |
varasto | 1600 m² | 28 m | Varsinais-Suomi | teräs |
varasto | 1600 m² | 28 m | Satakunta | teräs |
varasto | 1600 m² | 28 m | Etelä-Karjala | teräs |
varasto | 1600 m² | 28 m | Pirkanmaa | teräs |
tuotantohalli | 2000 m² | 28 m | Kanta-Häme | teräs |
varasto | 3050 m² | 48 m | Kanta-Häme | teräs |
maneesi | 1000 m² | 28 m | Satakunta | teräs |
urheiluhalli | 2700 m² | 45 m | Uusimaa | teräs |